
Taika Group Oy:n uutena toimitusjohtajana on aloittanut KTM Marit Tuominen 1.9.2024 alkaen.
Maritilla on yli 30 vuoden laaja-alainen kokemus yritysten johtamisesta, kasvuliiketoiminnan kehittämisestä sekä kansallisten ja kansainvälisten ohjelmien ja palveluiden suunnittelusta ja toteutuksesta kasvuyrityksille.
"Olen toiminut yrittäjänä, yritysjohtajana, asiantuntijana, mentorina ja sijoittajana yli 30 vuoden ajan. Olen evaluoinut satoja liikeideoita ja auttanut useita kymmeniä yrityksiä liiketoiminnan käynnistämisessä ja kehittämisessä eri toimialoilla. Olen myös auttanut kansainvälistyviä yrityksiä luomaan arvokkaita yhteistyösuhteita ja sijoittajakontakteja niin Euroopassa, Aasiassa kuin Yhdysvalloissakin," Marit kertoo taustastaan. "Olen toiminut myös asiantuntijana innovaatiojärjestelmien, kuten hautomo- ja kiihdyttämöympäristöihin liittyvissä kysymyksissä kansallisissa ja kansainvälisissä selvityksissä ministeriöiden ja julkisten toimijoiden toimeksiantoina, sekä ollut valmistelemassa lausuntoja hallitusohjelmiin. Olen ollut mukana myös EU-hankkeissa, valmistelemassa ja toteuttamassa kansainvälisiä yhteistyöhankkeita."
Marit on toiminut aiemmin Taika Group Oy:n liikkeenjohdon konsulttina, joten yrityksen toiminta ja tiimi ovat hänelle entuudestaan tuttuja.